Päivä 18: Missä se paratiisi onkaan?

Onko se paratiisi täällä vai sittenkin kotona?

Ajatuksia Ao Tonsaista. Olen hieman kipee edelleen, päätettiin palata takaisin Ao nangiin rannalle. En saanut nukuttua millään kuumeen noustessa jälleen. Veto on poissa, mutta olen iloinen, että tulimme tänne asti. Mieleeni tuli kuitenkin Paolo Coelhon kirja Alkemisti, jossa puhutaan ilmeisesti elämän tarkoituksesta ja matkasta, joka on tarpeellinen sen ymmärtämiseksi. Matka olohuoneesta paratiisisaarelle on nyt lyhyempi kuin koskaan aikaisemmin.

Itse aamu oli järkytys. Kuului karmea pamaus ja kolina. Apinat herättivät meidät viiden kuuden aikaan pudottamalla isoi hedelmiä peltikatolle. Eikä yksi riittänyt vaan niitä piti pudottaa ainakin kolme kappaletta. Paratiisissa ei ainakaan ole tylsää.

Täällä on pidetty ilmeisen kosteita juhlia.

Tänne pääsy oli jo työn takana. Nyt kun täällä paratiisissa lopulta oltiin, ei se tunnukaan niin ihmeelliseltä. Aurinko nousee ja laskee täälläkin. On ikävä kotiin. Valon määrän ja ihmisten asenteet ottaisin kuitenkin mukaani matkamuistoiksi. Tällaisesta reissusta on aiemmin vain salaa haaveillut. Nyt tiedän ettei se olekaan niin vaikeaa. Vuosien ajan en päässyt liikkeelle poterostani. Ainoa este lähtemiseen olivat omat pelkoni ja asenteeni. Nyt peli on avattu ja maailma avoinna.

Palasimme tosiaan rannalle takaisin ja päätimme ottaa rennommin jäljellä olevat yhteiset lomapäivät. Ei siis kahlaamista meressä tai apinoiden aamuhyökkäyksiä, toivottavasti. Tällä kertaa päätimme ottaa paremman hotellin, hintakin oli korkea, 2000 bahtia yöltä kahdelta hengeltä.

Huone olikin oikein hyvin varusteltu. Uimme, kylvimme ja lepäsimme. Huomenna viimeinen yhteinen lomapäivä, ilman sen kummempia suunnitelmia.

Uskomatonta, sadekuuro. Kuvasta ei välity se intensiteetti millä paikalliset kuurot tulevat.

Matkustaminen on kivaa.