sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Päivä 15 ja 16: Ärhäkkä pöpö aiheuttaa muutoksia suunnitelmaan

Herään parempivointisena ja eilinen kuume on poissa. Lämpöä oli kuitenkin eilen niin paljon, etten aio leikkiä tervettä vielä tänään. Paikalliset - piirun verran tavallista ärhäkämmät - pöpöt kuten malaria tai dengue-kuume aiheuttavat kuulemma juuri edestakaisin sahaavaa kuumetta, joten otetaan nyt suosiolla ihan iisisti.

Muutos suunnitelmassa eli ainakin yksi ylimääräinen lepopäivä tarkoittaa tämän päivän Krabi-lennon peruuntumista. Taloudellisesti ei siis mitään vakavampaa. Päätös jättää hotellin ennakkovaraus Krabille tekemättä osoittautui onnistuneeksi. Mikäs tässä pötkötellessä, tätä kai sen lomailun pitäisi ollakin.

Internet ei toimi täällä enää niin hyvin ja muistuttaakin minua vasta ensimmäisen kerran matkan aikana matkailun todellisuudesta. Oikeasti täällä on ihan älyttömän toimivat nettiyhteydet. Mutta, jos olisimme enemmän liikkeessä, olisi blogin pitäminen lähes mahdotonta. Kuvien lisääminen kun on aika oleellinen osa blogittamista. Tästä syystä tyttöystäväni ja hänen matkakaverinsa eivät saaneet ideoimaansa blogia toimimaan.



Hotellin yhteydessä toimiva pikku ravintola oli oikein kodikas.





Sairaus ei ota laantuakseen


Kuume oli noussut viime illalla joten otetaan nyt todellakin iisisti. Varasimme tähän hotlaan pari yötä lisää, nyt pitäisi päättää jatkammeko tästä Krabille huomenna. Sitten jäisi ainakin sunnuntai ja maanantai ilman lentoasemapäivää. Tiistaina takaisin bangkokiin ja keskiviikkoaamusta lento Suomeen, taas ensin Arlandan kautta.

Olo on kuitenkin kaikesta huolimatta ihan hyvä. Sairastuminen ei harmita liikoja ja koitamme ottaa kaiken irti tästä mitä on tarjolla. Olikin jo pakko lähteä pikku hiljaa ulos, vaikka ei ihan terveenä tässä oltaisikaan. Kävimme läheisellä ostarilla ja söimme buffetissa missä olisi voinut kunnolla kikkailla ruokien kanssa, mutta pää ei kestänyt suurta valikoimaa. Panokset olivat sen verran lopussa, että minun pitikin lähteä sitten hakemaan hengellistä tukea välissä keskustasta.

Olo on parempi vaikka päätä on hieman särkenytkin. Teimme päivän aikana päätöksen jatkaa huomenna lennolle Krabiin ja toivon oloni tästä pikku hiljaa kohentuvan entiselleen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti