Päivä 10: Chillausta ja ensimmäinen sade

Enkö minä sitten koskaan opi? Valvoin katsoen pokeria pikkutunneille asti ja oli siten pakko nukkua aika lailla pitkään. Noh, olihan se sentään sadan kilon High Roller live-streami, eikä sitä voinut siksi jättää väliin? 

Koska olin ollut kuriton ja siitä johtuen aamulla kovin väsynyt, tuli päivästä hieman lyhyehkö ja tyydyimme kiertelemään lähikaupungilla. Tuosta tulikin mieleeni mainita jotain paikallisista internet-yhteyksistä. Täällä Kuala Lumpurissa yhteydet ovat toimineet todella mallikkaasti, eipä mitään nettivideoita muuten streaminä katsottaisikaan. WiFi hot spotteja eli tukiasemia on ripoteltu sinne tänne ja suurimmassa osassa ostoskeskuksia ja kahviloita on omat ilmaiset tukiasemansa.

Myös Bangkokissa joka kahvilan nurkalta tuntui löytyvän ilmainen WiFi yhteyspiste. Siellä yhteydet toimivat myös oikein hyvin, mutta täällä jotenkin vieläkin nopeammin. Salasanat ovat usein muotoa 01234567 tai 12345678. Ja jos satut löytämään pienen hakkerin sisältäsi, voit kokeilla kahvilan nimeä eri muodoissa. Helpoiten asia tietysti sujuu social engineering menetelmällä eli kysymällä salasanan tiskiltä.

Yöllä satoi ensimmäisen kerran rankasti. Aluksi tuntui kuin koko taivas olisi pudonnut niskaan arvaamatta isojen pisaroiden paukuttaessa hotellin peltikattoa. En kuitenkaan millään viitsinyt kömpiä huoneesta ulos ja aulaan katsomaan miltä se olisi näyttänyt. Varmaan paljon vettä siellä olisi ollut. Ainakin Bangkokissa kadut voivat kuuleman mukaan tulvia pahastikin sadekautena. Eipä siinä kai mitään ihmeellistä ole, olihan Rekolan juna-pysäkkikin kotipuolessa täysin veden valtaama muutama vuosi sitten.

Maailma kuvattuna hotellimme oven edustalta. Tuohon se Obama nyt sitten päätti linnoittautua muutamaksi päiväksi. Puolet kaupungin poliiseista oli parveilemassa lähistöllä.

Tämä oli jokin pikkuostari.

Kuva jonkin suhteellisen pienen kahvilan ovelta.

Kaupunkiin saapui tänään vuoden turhin julkkis. Joku Obama se oli, kadutkin suljettiin kun sen piti tulla samalle kadulle hengailemaan meidän kanssa. Kieltämättä aihe hivelee turhamaisuuttani, sillä en ole koskaan ollut näin lähellä Amerikan presidenttiä. Mieleeni muistui ne monet tusinat rakennustyöläiset, jotka väänsivät teitä umpeen suhteellisen myöhään illalla muutama päivä aikaisemmin. Olihan se kieltämättä hieman outoa, mutta nyt kaikki on selvää. Kukapa sitä ei haluaisi näyttää hyvältä.

Eipä tässä tänään mitään ihmeitä. Vähän on yritetty katsella jotain nähtävyyksiä netistä mihin voisi tutustua, mutta ei niitä täällä ainakaan liikaa tunnu olevan. Ehkä olen hieman negatiivinen ja se taitaa paistaa lävitse. Olen kuitenkin tyytyväinen, että tulimme tänne. Saan täältä paljon perspektiiviä asioihin. Kyllä täällä pärjää, mutta en vaihtaisi tätä Suomeen.

Tämä kirjoittelukin tuntuu ihan kivalta. Se on sellainen oma hetki, poissa vilkkuvista värivaloista ja kasvavista tuloeroista, joita yhä korkeammat pilvenpiirtäjät kuvastavat. Ja tiedän mielessäni, ettei tämä paikka ole varmasti vielä mitään puhuttaessa maailman julmuudesta. Jatketaan harjoittelua, ehkäpä ensi yönä saisin nukuttua paremmin...

Päivä 9: Kulttuurista toiseen

Tänä aamuna pääsimme aamiaiselle asti. Se oli valikoimaltaan askeettinen: paistettu muna, nakit, paahtoleivät ja jotain ituja. Ne kuitenkin kelpasivat meille oikein hyvin. Kahvissa oli mielenkiintoinen makuvivahde, mutta se maistui hyvältä ja ajoi asiansa. Aamiainen ei turhaan ole päivän tärkein ateria.

Palasimme aamupalan jälkeen vielä hetkeksi lepäilemaan ja söpöilemään ennen kuin oli aika kömpiä pikku hiljaa ulos. Lämpötila oli tänään 33 asteen tietämillä ja satunnaista sadetta oli luvattu. Olo oli vielä hieman väsynyt matkustamisesta, mutta eiköhän se tästä vielä käyntiin lähde. Päätimme ottaa testiin heti ensimmäisen ravintolan naapurista lounaan merkeissä.

Ravintola oli sekoitus kiinalaista ja jotain tuntematonta. Ruokalistalla oli mm. hieman uhanalaista hainevää. Sain rakkaaltani kuulla että ne revitään kuulemma pois eläviltä fisuilta, jotka jätetään veteen kuolemaan kun ne ei pärjää ilman evää. Jätimme evät tilaamatta ja päädyimme ottamaan pihvit.

Henkilökuntaa oli asiakkaisiin nähden hieman ylimitoitetusti. Nopealla laskutoimituksella varmaan yli 10 henkeä. Kesken ruokailun tapahtui jotain hyvin erikoista kun huomasimme henkilökunnan kokoontuvan hermostuneen oloisesti ravintolan tiskin edustalle. Luvassa oli julkinen ripitys englanniksi jostain ravintolan käytännöistä ja sitä kesti aivan ylimitoitetun kauan. Tämä oli kouluesimerkki huonosta johtamisesta ja täysi katastrofi asiakaspalvelun näkökulmasta.

Hyvään johtamistapaan kuuluu kehujen antaminen ryhmän edessä ja negatiivisen palautteen antaminen henkilökohtaisesti. Julkinen krusifiksille nostaminen ravintolan keskellä koko henkilökunnan sekä asiakkaiden läsnä ollessa menee jo täysin priceless-kategoriaan. Nyt tiedän ainakin, että ravintolassa on huono johto ja mahdollisesti laiskoja työntekijöitä. Muutenkin paikasta muodostui sellainen flegmaattinen kuva, jossa kukaan ei oikein tuntunut tietävän mitä tehdä. Ruoka oli kuitenkin ihan hyvää. Mietin vain, että omalla kohdallani ruokailuun kuuluu se koko elämys. Kadulta ovelle, ovelta pöytään, pöydästä lautaselle ja lautaselta suuhun on matkaa paljon enemmän kuin suusta mahalaukkuun.

Berjaya Times Square, ostoskeskushelvetti

Ja minä raukka kun luulin, että se Terminal 21 Bangkokissa oli iso ostari. Tämä oli siihen nähden vieläkin isompi ja itse asiassa paikalliseen kulttuuriin kuuluvasti myös paljon sekavampi. Kaupoilla ei ollut mitään selkeää struktuuria missä ne sijaitsivat vaan niitä oli ripoteltu vähän sinne tänne fiiliksen mukaan. En erityisesti nauti kaupoissa pyörimisestä, joten tyydyimme vain etsimään sopivaa kahvilaa.

Jokainen kerros sisältää monta liikettä.

Mainitsinko jo kellot? Näitä kelloja on täällä ihan joka nurkalla. Eri kokoisia, värisiä ja näköisiä. Täällä ei muuten ole julkisia kelloja juuri nimeksikään. Syykin on helppo ymmärtää.

Starbuckseja on täällä joka kulmassa. Ja ne tuntuvat olevan kovin suosittuja. Ei niissä varsinaisesti olekaan mitään muuta vikaa kuin globalisaation tukemisen nihkeys. Kahvi ja tortut niissä maistuvat kieltämättä hyviltä. Kahvila oli niin täynnä, että jatkoimme eteenpäin. Tässä vaiheessa alkoi jo hieman kiukku nostaa päätään. Taas vähän murua rinnan alle niin tilanne alkoi hellittää.

Kuala Lumpur ja yöllinen elämä

Oli jo hengelliseen toipumiseen ja otinkin taksin, jolla suuntasin tuntemattomalle alueelle mukanani vain osoite. Käyttäisin mieluummin julkisia, mutta mainitsinko jo kuinka sekavia ne tuntuvat olevan? Tänne osoitteeseen kuulemma pääsee kulkemalla ensin Monoraililla lähelle KL Sentralia eli juna-asemaa, josta sitten junalla pääsee lähelle tätä paikkaa. Tai vaihtoehtoisesti voi ottaa taksin, jolla pääsee suoraan ovelle. Julkisilla matkustamiseen menisi silti ilmeisesti huomattavasti vähemmän rahaa. Matkat ovat luokkaa 1-2 ringittiä per suunta. Pitää varmaan tuokin tarkistaa. Tai ei minua edes kiinnosta, pitäkööt sekavat kulkuvälineensä.

Tein jälleen saman virheen, että suostuin sopimaan matkan hinnan etukäteen. Se oli 30 ringittiä ja olisi varmaan tullut taas halvemmaksi vaatia mittarin käyttöä. Tosin osa takseista on täällä eri hintaisia, ilmeisesti johtuen niiden koosta, että eipä niistäkään ota selvää. Kuski oli kuitenkin ihan mukava ja jutustelimme niitä näitä. Hän kyseli minulta, että haluanko varmasti mennä tähän osoitteeseen. Päiväsaikaan siellä on kuulemma ihan turvallista, mutta tähän aikaan illasta siellä ei kannattaisi ensikertalaisen olla. Siellä olisi kuulemma huumeiden käyttäjiä ja muuta kivaa. Hieman jännitti, mutta tiesin, että kunhan löydän perille niin siellä on henkilöitä kenen kanssa pääsen sieltä turvallisesti myös pois.

Kaikki meni tietysti ihan hyvin ja oli aika siirtyä iltaruokailun pariin. Löysimme pääteiden varrelta yhden mielenkiintoisen paikan, jossa hinnat ja ruokavalio tuntuivat olevan kohdallaan. Siellä tarjoiltiin jonkinlaista lähi-idän ruokaa, naiseni veikkaisi sitä libanonilaiseksi. Enpä ole pitkään aikaan maistanut niin maukasta lihaa. Palvelu oli yleistä tasoa, eli ei liikaa hymyjä eikä pelkoa ylisuorittamista, mutta asiat saatiin hoidettua mallikkaasti.

Kuala Lumpur on kaiken kaikkiaan outo paikka. Ruokailu onnistuu täällä yömyöhään. Domino's Pizza ja muut länsimaiset merkit ovat täällä. Ovessa lukee, että tilaukset onnistuvat jo 10.30 aamulla. Katukeittiöt ovat sellaisia isoja ruokaloita, joissa kaikissa tunnutaan tarjoilevan sitä perusmättöä. Mitä ikinä se sitten onkaan. Asenteeni taitaa olla hieman negatiivinen, mutta on vaikea nähdä tässä sekamelskassa jotain erityisen hyvää. Kaikki tuntuu pysyvän kasassa, mutta eivät täysin pysty piilottamaan maailman raadollisuutta alleen.

Eiköhän täältä jotain hyvääkin vielä löydy. Jatketaan tästä.

Päivä 8: Malesia mielessäin

Suuri aamu koittaa ja on aika alkaa tehdä siirtymää seuraavaan kohteeseen, Don Mueangin lentoasemalle. Tavarat on pakattu, enää tarvitsee vain yrittää selvitä kohteeseen ilman ylimääräistä draamaa. Muutto on kuitenkin stressi-asteikolla hyvin korkealle sijoitettu. Se tulee juuri läheisen kuoleman jälkeen.

Teimme heti aamusta sopimuksen, jossa lupasimme olematta suuttumatta, huutamatta ja tiuskimatta toisillemme koko päivänä. Aamusta tein myös jotain sellaista, joka minun tulisi tehdä useammin. Rukoilin voimia ja ymmärrystä kaikille, joiden tunnen tehneen minulle vääryyttä. En halua tuhlata matkaani miettimällä asioita menneisyydestä. Elämä on liian lyhyt käytettäväksi katkeruudelle. Jotain kehitystäkin on tapahtunut, sillä vaikka tämä blogialusta äsken kaatui ja hukkasi kokonaisen tekstini, löydän jostain tavan suhtautua siihen rauhallisesti.

Don Mueangin lentoasemalle pääsee kätevästi menemällä BTS:llä päätepysäkille, Mo Chit:ille ja ottamalla siitä A1-bussin suoraan asemalle. Bussimatka maksoi yhdeltä henkilöltä vaivaiset 30 bahtia ja sitä ajoi nainen mustissa poliisiaurinkolaisessa. Bussin kyydissä oli aikaa miettiä jälleen kuinka vaarallista se lentäminen nyt sitten oikeastaan onkaan. Bussissa ei tietenkään ole turvavöitä, joten jotain täytyy aina jättää herran haltuun.

Vaarallisia terroristien käyttämiä tuhoaseita. Omassa repussani olleita kynsisaksia
he eivät läpivalaisusta huolimatta halunneet silti ottaa.

Tällä reissulla on tullut nähtyä jo vaikka mitä. Tuntuu jotenkin unenomaiselta mennä paikasta toiseen ja aina vain tulee jotain uutta vastaan. Koko ajan on jotain kummallisia tunteita ja ajatuksia herättäviä asioita ja tapahtumia. Lentoasemat alkavat pikku hiljaa tulla tutuiksi, joskin niissäkin on täällä päin maailmaa niin sopivasti vaihtelua ettei tule tylsää.

Kun nälkä yllättää, voi parisuhdematkaajan arjessa esiintyä pienimuotoista kitkaa. Tässä asiassa on selkeästi tapahtunut kehitystä. Kun herkistät itsesi oikealle aaltopituudelle niin voit kuulla milloin on aika antaa hieman siimaa. Lisäksi painavien laukkujen kanssa helteessä kohkaaminen antaa otollisen maaperän kaikenlaisille ylimääräisille keskusteluille. Syödä pitää siis muistaa.

Ihmisiä täällä riittää, mutta jotenkin asiat sujuvat todella jouhevasti. Oikeastaan nyt voisin sanoa olevani hyvinkin yllättynyt siitä miten liukkaasti perusasiat sujuvat. Samaan hengenvetoon voisin oikeastaan lisätä etten puolestaan haluaisi täällä kokemusta siitä kun asiat menevät monimutkaisiksi. Ruokailu on kuitenkin yksinkertaista puuhaa ja se sujui niin huolettomasti kuin voisi lentoaseman vilinässä olevan mahdollista. Pöytään ohjattiin ja tilaus otettiin vastaan pikaisesti.

Ei muuta kuin selvityksistä sisään ja odottelemaan koneen saapumista. Hieman huvitti bag drop-inissä sitä intoa millä aikoinaan koulujen englanninkielen opettajat painottivat kellonaikojen sanamuotojen tärkeyttä. 'A quarter past three' toimii varmasti Iso-Britanniassa, mutta 'Fifteen fifteen' tuntui täällä paljon turvallisemmalta vaihtoehdolta, jos haluaa tulla varmasti ymmärretyksi. Tosin tässäkin voi mennä metsään ääntämisen vaikeuden vuoksi. Varsinkin rahasta keskulteltaessa summa voikin yhtäkkiä olla viisikymmentä.

Ajatuksia lennolta, rukoilin aamulla, se auttoi kestämään tuntematonta. Kesäksi ei olekaan ilmeisesti töitä tiedossa, enkä ole ilmoittautunut koulukursseille, joten aikuiskoulutustukeakaan en ole saamassa. Tilanne on siitä erikoinen ettei minulla ole mitään varmaa tulevalle kesälle. Vähemmästäkin sitä rukoilee. Olen vedenjakajalla ja aivan kuten on tähänkin asti ollut, olen itse vastuussa tilanteesta, jossa olen. Jälleen kerran on tehtävä valinta. Minun on päätettävä mitä minä haluan elämältä. Vanhasta on vaikea luopua ja hypätä kohti tuntematonta. Pelikehitys kiinnostaa minua ja olen asiasta ollut rehellinen muille. On vain uskallettava hypätä, olenhan tehnyt niin jo monesti aikaisemmin. Tulevaisuus jännittää, mutta ei enää pelota. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä.

Taas istun lentokoneessa ja pelkään kaikkia pieniä kuoppia ilmassa. Vahingosta viisastuneena nyt minulla on earit syvällä korvissa ja jyystän purkkaa koko lennon ajan. Toistaiseksi on auttanut, katsotaan mikä on olo pari tuntia kestävän lennon jälkeen. Maisemat ovat jo nyt erikoiset, vaikka hädin tuskin erotan näin korkealta mitään. Vihertäviä kumpuja. Kone tärisee ja hidastuu laskeutumisen merkiksi. On se jännää.

Kuala Lumpur ja lentoaseman sekavuus

Heti koneesta poistuessa tuli harvinaisen selväksi, että täällä asiat eivät ole ihan niin selvät. Piti tehdä hieman valistuneita päätelmiä mihin suuntaan lähteä kävelemään. Näin jälkeen päin mietittynä, olisimme voineet kävellä suoraan johonkin toiseen lentokoneeseen ihmismassan mukana. Olisihan se ollut jännää nähdä mihin sitä olisi päätynyt. Matkatavarat olisivat kuitenkin jääneet tänne Malesiaan, joten varmaan parempi näin.

Saavuimme isoon halliin, joka oli täynnä ihmisiä. Ensimmäinen pelkoni kävi tietenkin toteen. Kyllä, he olivat kaikki jonossa, joka kiemurteli ympäri salin - mainittakoon, että ihmeellisen hyvin organisoidulla tavalla. Jonotuksessa meni kuitenkin aikaa vain tunnin verran ja tästäkin selvittiin rauhallisella asennoitumisella. Lennolla käyttämäni korvatulpat olivat toimineet. Migreeni ainoastaan ilmoitti olemassa olostaan pienoisella otsalohkon kutinalla, joka siis oli nyt täysin mitätöntä ininää verrattuna lentomatkaani Tukholmasta Bangkokiin.

Laukut olivat tulleet jo hyvissä ajoin, tosin ilmoitukset osoittivat väärälle hihnalle. Odottelimme siinä aikamme kunnes tajusimme, että ne oli nostettu jo jonnekin hallin nurkkaan. Joka tapauksessa ne löytyivät ja olivat ehjiä. Koko ajan oli hieman epäselvää mihin suuntaan tässä pitäisi mennä ja, että oliko kaikki paperit nyt varmasti täytetty.

Normaalihintaiset puhelut Malesiasta Suomeen kustantavat vajaa kolme euroa per minuutti, eivätkä sisäisetkään puhelut houkuttaneet hinnoillaan. Tämä selittää hyvin prepaid-liittymiä tarjonneiden kojujen määrän. Niitä oli varmaan 7 eri liittymän tarjoajaa jo ennen ns. tuloaulasta poistumista. Hyvä bisnes ilmeisesti kyseessä. Halvimmat prepaid-liittymät saa kuulemma Digi tai Umobile nimisiltä palveluntarjoajilta, näin sain kuulla eräältä paikalliselta.

Umobilen koju löytyikin ja kaveri oli aika hakkeri. Vaikka Android-puhelimeni kieli oli suomeksi, hän naputteli vikkelään määritykset sisään ja lupaili minulla olevan 17 minuuttia puheaikaa ulkomaille ja 500 megaa 3g/4g tiedonsiirtoa kahdeksi viikoksi. Hinnaksi tuli yhteensä n. 50 ringittiä eli kymmenen euroa. Jep, taas uusi valuutta ja uudet kujeet! Näin jälkeen päin voin todeta ettei puheaika riittänyt Suomeen kuin viideksi minuutiksi ja siirtorajakin on ilmeisesti tullut täyteen tai sitten liittymä jotenkin sekoilee. Hinnaltaan se on kuitenkin sen verran edullinen, että menkööt tämän kerran.

Täällä sitä kuitenkin oltiin, uudessa valtiossa. Uusi kulttuuri, uusi rahayksikkö ja uusi kieli. Jotenkin tästä tuntemattomaan hyppäämisestä on tullut niin tuttua, että sitä vaan katsoo asioita ihmetellen, eikä mieti sen kummempia. Ei tule edes mieleen verrata asioita oikein mihinkään vaan tyytyy vain toteamaan, että näin täällä. Sekavuus on edelleen päivän sana, eikä asemalta ulos kävellessään oikein osaa sanoa mihin suuntaan mennä seuraavaksi. Ruokaa ja juomaa pitää saada, sekä jotenkin hankkia kyyti hotellille.

Missään ei oikein tunnu olevan selkeätä kylttiä, joka kertoisi ulkomaalaisille turisteille, että aloittakaa tästä. Ehkäpä infotiskin kautta olisi löytynyt paljonkin apuja, mutta kun ei oikein edes tiedä mitä kysyä. Ehkä osittain ajattelimme olevamme niin kouliintuneita reissaajia, ettemme mitään apuja tarvitse. Toisaalta olimme myös niin uupuneita matkustamisesta, että olimme aika pihalla. Kätevimmältä tuntui vain jatkaa eteenpäin ja uskoa, että jotenkin asiat vain järjestyisivät.

Söimme ensimmäisen kerran reissun aikana McDonaldsissa. Tämä nyt oli oikeastaan kuriositeetti, joka vain piti tehdä. Ruokailuhetki kuitenkin paljasti tiettyjä asioita paikallisesta kulttuurista välittömästi. Nimittäin hintatason ja mausteiden merkityksen. Paikalliset tuntuvat pitävän erityisesti kaikesta makeasta ja muutenkin tulisesta tai maustetusta ruoasta. Hintataso puolestaan on ehkä hitusen kalliimpi kuin Thaimaassa ja Suomeen verrattuna noin kolmasosa yleisestä.

Matka lentoasemalta hotellille

Malesia on eräänlainen kulttuurien sulatusuuni, jossa yhdistyvät mm. kristinusko, buddhalaisuus ja moderni Islam. Odotettavissa on rauhallista, mutta monipuolista väestöä. Juurikaan sen enempää en paikasta osaa sanoa ja yritän muutenkin keskittyä omakohtaisen kokemuksen jakamiseen. Normaalisti olisin selvittänyt netistä hieman taustatietoa, mutta nyt vain teleporttasimme tänne ja katsomme mihin matka kehittyy.

Syömisen jälkeen on aika päättää millä pääsemme hotellille. Kello on jo aika paljon ja on jo pimeää. Mietimme aluksi bussin ottamista ja ohitamme innokkaat taksikyydin tarjoajat. Lopulta päädymme tilanteeseen, jossa antaudumme tilanteelle ja päätämme luottaa erääseen mukavan oloiseen taksikuskiin. Hän sai myytyä kyydin sillä ajatuksella, että pääsisimme kuitenkin suoraan ovelle asti ja tottahan se oli. Kyydin hinnaksi hän sanoi 120 ringittiä, jonka takaraivossani tiesin olevan ylihintainen, mutta tämä olkoon hyvän miehen lisää. Yksi euro on siis arvoltaan noin 4,5 ringittiä.

Jälkeen päin netistä katsottuna kyydin oikea hinta olisi ollut jossain 60 ringitin tienoilla, mutta tätä en kylläkään täysin allekirjoita. Käytin taksia keskustassa parisen kertaa todetakseni, että tunnin matka lentoasemalta Kuala Lumpurin keskustaan on pakko olla kalliimpi kuin 60 ringittiä. Joka tapauksessa kuskimme Charlie oli oikein omaperäinen ja mukava mies. Hän toimi samaan hintaan pienimuotoisena oppaana ja kertoi meille mitä kaikkea voisimme tehdä täällä. Oikeastaan hän sanoi suoraan, että viikko Kuala Lumpurissa on liikaa. Hän kehotti menemään mieluummin Krabille, joka on siis matkamme seuraava kohde joka tapauksessa. Täällä olisi mahdollisuus mennä tutustumaan viidakkoon, jossa on käärmeitä ja skorpiooneja. Matkustaminen on kuitenkin jo vaatinut sen verran voimia, että katsotaan nyt ihan rauhassa mitä me tulemme täällä tekemään.

Olin jo kokonaan unohtanut miltä tuntuu tupakoiminen sisätiloissa.
Enpä ole kokeilemassa nytkään, mutta antaa paikallisten pössytellä.

Saavuimme hotellille väsyneinä, mutta ehjin nahoin. Nyt sain hieman perspektiiviä aikaisempaan majoitukseen, sillä vaikka majoituksemme ei ole se kaikkein halvin, on tämä silti tasoltaan hieman nihkeämpi kuin aikaisempi. Hotel Sempurna oli kuitenkin saanut hyvät arvostelut Tripadvisorissa ja kyllä tämä tasoltaan on ihan riittävä. Hieman häiritsee kun täällä ei ole oikein pöytätilaa, mutta eipä ainakaan torakat tai rotat juoksentele pitkin lattioita. Näihin kuviin ja tunnelmiin.